Huvila-alueen istutukset 2025

Luonnonympäristöön rakennetun vapaa-ajan asunnon tai asunnon ympäristö halutaan usein pitää luonnonmukaisena. Kuitenkin rakennusten ympäristöstä joudutaan poistamaan puustoa ja maanrakennustyöt muokkaavat rakennusten ympäristöä usein voimakkaasti. 

Näissä tilanteissa uudelleenistutukset ja maisemointi täytyy hoitaa alkuperäistä biotooppia kunnioittaen, kun halutaan, että uudisrakennukset sulautuvat kauniisti ympäröivään luontoon. Inkoon Strömsön rakennuskohteessa sekä kunnostettiin ja maisemoitiin rakennuksia ympäröivää metsää, että istutettiin rakennusten lähiympäristöön biotoopissa viihtyviä puita ja luonnonkasveja. Tavoitteena voi olla alkuperäisen biotoopin mukainen kasvillisuus – tai huoleton ja helppohoitoinen metsäpuutarha kunttapohjineen. 

Käsityö ja pienikokoisten, modernien metsäkoneiden käyttö luonnollisen metsäpuutarhan rakennus- ja maisemointitöissä varmistaa sekä tehokkaan työskentelyn, että sen, että nykyinen kasvillisuus säilyy vahingoittumattomana. Uusien istutusten paikat voidaan mallintaa ennakkoon parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Alueella vihtyvät puut ja kasvit sulauttavat uudisrakennukset osaksi luontoa muutamassa vuodessa.